Loppuretriitti

Koulutuksen loppuretriitti oli tänäviikonloppuna ja valmistuin nyt Voimavarakeskeiseksi mindfulness-ohjaajaksi!

Ville Husgafvel oli perjantaina mukana ja kertoi mindfulnessin buddhalaisesta taustasta. Hänen luentonsa olivat hyvin mielenkiintoisia ja antoisia, ne tuntuivat hyvin kiteyttävän ja auttavan hahmottamaan mistä tässä kaikessa nyt oli kyse ja millä tavoin tähän kaikkeen voi suhtautua.

Länsimaissa mindfulnessin buddhalaista taustaa on ilmeisesti paljon häivytetty, ettei ennakkoluuloja heräisi. Faktaa kuitenkin on, että sieltä se 2000 vuoden takaa buddhalaisuudesta täysin tulee. Länsimaissa nojataan paljon rationaalisuuteen ja tieteeseen, ja vasta kun mindfulness on nyt tieteellisesti uudelleen ja uudelleen todistettu hyödylliseksi menetelmäksi, niin se saa jalansijaa lääketieteestä peruskouluihin. Ville hyvin selvensi, kuinka buddhalaisuus ei ole ainoastaan uskonto, vaan myös eettinen elämäntapa ja maailmankuva, vanha perinne harjoitustekniikoineen ja filosofia teorioineen. Siitä voi ammentaa paljon, oli omalta taustaltaan tai uskomuksiltaan minkälainen vaan. Mindfulness-ohjaajana mindfulnessin taustat on tärkeä ymmärtää, ja ilmeisesti Suomessa eri ohjaajakoulutuksissa vaihtelee se, kuinka paljon buddhalaista taustaa käsitellään. Tässä koulutuksessa siitä on saanut selkeän kuvan. Mielenkiintoista oli myös kuulla ja miettiä argumentteja puolesta ja vastaan, onko mindfulness-harjoitus uusi buddhalaisuuden länsimainen muoto.

Varasin kirjastosta kirjan, jota Ville on ollut mukana kirjoittamassa: Henkisyyttä ja mielenrauhaa - Aasian uskonnollisuus länsimaissa. Varasin aika monta muutakin kirjaa, sillä tiedonjano on suuri ja koulutuksen lähdekirjallisuus on todella auttanut ja rikastuttanut omaa mindfulness-matkaani paljon.

Mutta vielä takaisin retriittiin. Villen luentojen lisäksi teimme aikalailla vain harjoituksia kaksi päivää. Odotin sitä innolla ennalta ja kun se alkoi, minulla sattui juuri perjantaiaamuna olemaan omassa elämässä pienoinen ahdistus päällä. Sitä pahensi vielä se kun läppärini äänet eivät toimineet ja piti vänkslätä sen kanssa. Aamuharjoituksesta meni varmaan puoli tuntia ihan ohi kun olin niin kärttyisellä päällä. Sitten pakotin itseni keskittymään harjoitukseen. Hiljalleen v-käyrä alkoi tuntuvasti laskea ja hetkittäin unohtua. Pahasta mielestä ei päässyt sinänsä eroon, mutta siihen sai todella tervettä etäisyyttä ja sen kanssa pystyi tyynesti olemaan. Opin ja koin siinä paljon.

Loppujuhlallisuudet ja -keskustelut olivat hirveän kivat ja ryhmästä huokui lämpö ja yhdessä koetun ilo. Onneksi näitä tyyppejä näkee jatkossa Oulun Mindfulness-seurassa ja matka jatkuu vaan. Vastahan se on alkanut!