Mihin toivon apua mindfulnessista?

Pienenä kysyin puuliiterissä äidiltäni, miksi hän latoo klapeja pinoon niin hirveällä vauhdilla, onko hänellä kiire jonnekin? Ei äiti ollut varma, mutta mietti, että hommat pitää saada tehtyä nopeasti, koska aina on hommaa.

 
Itse olin usein luokassa/luentosalissa ensimmäisenä vihkot ja kynät valmiina tunnin alkaessa ja ensimmäisenä luokasta ulkona tunnin päättyessä. Italiassa vaihdossa ollessa tulin juna-asemalle varttia aiemmin kuin oli porukalla reissua suunnitellessa sovittu, ja muut tulivat vasta vartti sovitun ajan jälkeen. Olen usein saunanlauteella ensimmäisenä odottamassa muita sinne. Eteisestä ulkona odottamassa hissillä. Jo käynnistetyssä autossa. Kaupan kassalla latomassa tavaroita liukuhihnalle kun kaveri hakee vielä hyllyiltä jotain. Ja tästä sitten kärsii muutkin kuin minä. Syytän muita hitaudesta ja itseäni hoppuisuudesta ja kireydestä.

Kaikessa en ole ensimmäisenä. Olen silti inhimillisen laiska. En usein ehdi ajatellakaan imuroimista tai roskien viemistä kun ne on jo jonkun muun toimesta tehty.
Työelämässä tämä loputon kiireisyys tekee minusta tehokkaan, mutta pitkällä aikavälillä se ei tietenkään ole hyväksi. En osaa irrottautua työn imusta. Kun päätän pitää tauon, huomaankin vastaavani sähköposteihin. Joskus työasiat pyörivät päässä työpäivän jälkeenkin ja hiipivät aamuyöllä valmistamaan tulevaan päivään tai oppimaan edellisestä. Päässäni surisee, mitä olisi pitänyt tehdä paremmin eilen ja miten minun kannattaa toimia tänään. Stressi, jatkuva prosessoiminen ja ylivirittyneisyys jäävät päälle ja alkavat kertyessään ilmetä väsymyksenä, kärtyisyytenä ja pahimmillaan itkuisuutena. Viisas keho yrittää lyödä stoppia.

Toivon jonkinlaista stoppi- tai hidastusnappia itseeni. Olen hyvä hallitsemaan melko kaoottista koulupsykologin työtäni. Priorisoin taitavasti työtehtäviä, suunnittelen, ennakoin ja toimin joustavasti sen mukaan mitä mikäkin tilanne tarvitsee. Haaveilen että voisin hallita omaa hyvinvointianikin niin. Haluaisin tunnistaa sisäiset tarpeeni ja arvoni paremmin, jotta osaisin toimia niiden hyväksi ajoissa. Toivon apua sisäiseen kiireeseen, levottomuuteen ja stressiin, sekä niiden kautta uniongelmiini, jaksamiseeni ja mielialaani.
Mindfulnessin terveyshyödyistä julkaistaan kokoajan lisää tutkimustietoa eikä se syyttä ole nyt megatrendi. Suvussani on perinnöllistä kilpirauhastautia, joka puhkeaa varsinkin keski-iässä jos on liikaa stressiä, joten kaikki terveyshyödyt ovat senkin puolesta minulle tervetulleita. Tiedän kuitenkin mindfulnessin tarjoavan pohjimmiltaan jotain muuta kun nopeita terveyskikkoja.

Pohjimmainen ongelmani ei ole kiire ja stressi, eikä negatiiviset tunteet ja ajatukset. Oikea ongelmani on se, kuinka en hyväksy tällaisia epämieluisia asioita elämääni, vaan taistelen niitä vastaan yrittämällä kokoajan ratkoa niitä ja antamalla niille siten vain enemmän voimaa. Tiedän mindfulnessin perustuvan sen hyväksymiseen, mitä tässä ja nyt on. Kiire, stressi ja kaikki negatiivinen kuuluvat elämään. Olisi tyhmää toivoa niiden loppumista. Toki sellaisia asioita elämässä on tärkeää ratkaista ja muokata itselle sopivaksi, joihin pystyy itse kohtuullisella vaivannäöllä vaikuttamaan. Asioita ei kuitenkaan kannata yrittää ratkoa kokoajan, ei työasioita omalla vapaa-ajalla, eikä mitään asioita varsinkaan aamuyöllä. Surkeinta on vielä päälle inhota itseään kun ei osaa olla murehtimatta asioita.

Mindfulness on määritelmänsä mukaan tietoista hyväksyvää läsnäoloa, paino sanalla hyväksyvää. Olen kuullut, että "Ei ole mahdollista olla samaan aikaan hyväksyvä ja odottaa muutosta." Vaikka olenkin tässä listannut toiveitani mindfulnessia kohtaan, ehkä minun pitää vain olla sen kyydissä ja katsoa minne se vie.