Saamisesta ja antamisesta
Kohta on vuosi vierähtänyt siitä, kun valmistuin Mindfulness-ohjaajaksi. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Olen tähän mennessä itse saanut mindfulnessilta todella paljon, ja olen viimeaikoina päässyt myös itse antamaan paljon! Tästä on tosiaan muodostunut minulle oikea intohimo.
Olen jatkanut säännöllistä meditoimista ja se tuntuu hyvältä. Luen aiheen kirjallisuutta jatkuvasti ja koen sen itselleni tärkeäksi ja antoisaksi. Olen käynyt Oulun mindfulness ry -tapaamisissa sunnuntaisin ja aloitin myös Awakening Joy -kurssin, jota vetää yhdysvaltalainen James Baraz. Se kestää 20 viikkoa ja siihen liittyen meillä on myös ihania pienryhmätapaamisia Oulussa joka toinen viikko, joita itse ohjaamme. Minulle tuntuu olevan tärkeää olla osa jotain yhteisöä, jossa pääsee juttelemaan ja alati kehittymään.
Työpaikallani olen päässyt vetämään 8 viikon mindfulness-kurssia opiskelijoille. Nyt on jo toinen kurssi meneillään ja sitä on tarkoitus vetää jatkossakin säännöllisesti. Se on ollut aivan parasta, varsinkin aiheista ja ihmisten kokemuksista syttyneet syvälliset keskustelut ovat olleet todella antoisia. Olemme myös saaneet todella hyvää palautetta kurssista! Se on lisännyt intoani ja itsevarmuuttani ohjaajana, ja olen päättänyt kokeilla vetää Mindfulness-kurssia myös omalla toiminimelläni. Haaveenani on päässä yhä enemmän levittämään mindfulnessin ilosanomaa ihmisille ja oppimaan samalla aina lisää itsekin. Koen hallitsevani jo hyvin perusasiat ja muu osaamiseni lisää paljon ymmärrystä ja taitoa aiheiden käsittelyyn. Uskon aidon kiinnostukseni ja heittäytyvän tyylini tekevän minusta hyvän ja innostavan ohjaajan!
Lisäksi olen tehnyt podcastia itseksi tulemisesta rakkaan toimintaterapeutti-ystäväni kanssa. Sielläkin olemme puhuneet tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta varmaan joka jaksossa, ja se on ollut aivan ihanaa. Jotenkin se tuntuu nykyisin liittyvän vähän kaikkeen tavalla tai toisella.
Pakko kertoa myös, että viimesyksynä koin vaikeampia aikoja ilman suurempaa syytä (muuta kuin kaamos ja kasvaneet työpaineet). Jälkikäteen pohdin ja oivalsin, miten sekin saattoi liittyä mindfulness-matkaani. Olin ollut koko alkuvuoden ja varsinkin kesän niin onnellinen, että vaikeuksien tullen en pystynyt hyväksymään niitä. Eihän vaikeuksia pitäisi tulla, kun on kerran oppinut elämään onnellisemmin tietoisesti läsnä! Heh, se oli varmaan aloittelijan virhe. Takertua liikaa siihen hyvään mitä oli saanut ja ajautua vahingossa vanhaan totuttuun tapaan kieltää omia negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Olotilani helpottui oikeasti merkittävästi, kun tein joskus joulukuussa hyväksymisharjoituksen. Muistan kuinka siinä sai kuvitella eteensä punaisen ja vihreän napin. Jos painoi punaista niin ei hyväksynyt jotain. Vihreää painamalla hyväksyi, ja sitä nappia sai painaa vaikka joka sekunti jos halusi! Siitä lähtien olen taas muistanut sen tärkeimmän, eli kaiken hyväksymisen juuri sellaisena kuin se on. Myös epämiellyttävät asiat, joita kuitenkin aina tulee.